|
|
Supercalifragilisticexpialidocious! marraskuu 2, 2008 in Musiikki, Sunnuntaiklassikko | Tags: animaatiot, truth about enzyte Maija Poppanen | 7 comments Lepiksen käynnistämä Sunday Classic eli kotoisasti sunnuntaiklassikkojen esittelysarja on todella nasta idea, ja olen mielelläni tänäkin pyhänä mukana. Pähkäilin pitkään, kummasta lapsuuteni suosikkielokuvasta, Tuhkimosta vai Maija Poppasesta, valitsisin laulun. Lopulta päädyin jälkimmäiseen. Kuten edellisessä merkinnässäni kerroin, lentäminen on aina kiehtonut minua. Ei siis ihme, että sateenvarjon kanssa Bankin perheen lastenhoitajaksi leijaillut Maija Poppanen lumosi minut lapsena kertaheitolla. Jostakin syystä minua viehätti erityisesti hänen suuri, erikoinen laukkunsa, josta hän ensitöikseen otti esiin naulakon(!). Sunnuntaiklassikoksi valitsin elokuvan monista lauluista tunnetuimman, jonka nimeä en ole koskaan oppinut sanomaan: Supercalifragilisticexpialidocious. Voin paljastaa, että Glims & Gloms -tanssiteatterin taiteellinen johtaja, tanssija Tuomo Railo on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen paitsi hienoilla koreografioillaan myös sillä tosiseikalla, että hän osaa laulaa kyseisen laulun täysin virheettömästi. Löysin juutuubista myös toisen Maija Poppanen -elokuvasta napatun loistavan pätkän, jossa Julie Andrews ja Dick van Dyke saavat seurakseen hurmaavat, tanssivat pingviinit. Tällaisen kvartetin seurassa paatuneinkin kivikasvo sulaa. Katsokaa ja nauttikaa! Sunnuntaiklassikkoja esittelevät myös Lepis, Tuima, Vaiheinen ja Hirlii. lokakuu 30, 2008 in Kulttuurin kentällä, Kuvataide | Tags: Vuoksenmaa, siivet, Ikaros | 2 comments Olen viime päivät pakannut, purkanut, koonnut, irrottanut, kasannut, kantanut, siirtänyt, kiikuttanut, kuskannut, repinyt ja raivannut. Kotini on verbien myötä järjestynyt uudelleen, joskin urakka on vielä kesken. Aina välillä olen pysähtynyt ja jäänyt katsomaan jotakin esinettä ja kas, siinä samassa liitänyt ajassa taaksepäin. Miten paljon muistoja ja menneisyyttä näihin huoneisiin mahtuukaan! Kirjahyllyn perkaaminen toi kymmenittäin yllätyksiä: Täälläkö tämä olikin? Oi, tuo täytyy lukea ensi tilassa uudelleen! Mitä ihmettä nämä ovat? Kirjojen kylkiäisinä olleet näyttelyluettelot alkoivat nekin varastaa aikaani, ja mieli työnsi esiin värejä ja välähdyksiä: Zofia Kulikin hypnoottiset valokuvamatot (Rauma Biennale Balticum, 1992), Boteron pulleat ihmiset (Helsingin kaupungin taidemuseo, 1994), Outi Heiskasen merikäärmeen ja Hugo Simbergin piruparat ja luistelevan kuoleman (Hugo Simberg ja Outi Heiskanen Gallénin vieraina, 1994). Sitten käsiini osui Kuopion taidemuseossa näkemäni Lentämisen kauneus -näyttelyn katalogi. Vaikka näyttelystä on kulunut 14 vuotta, muistan sen hyvin, olihan teema kiehtova ja itseänikin usein askarruttanut: halu lentää. Näyttely oli monipuolinen, hauska, informatiivinen, yllättävä ja hurmaava: Ferdinand von Wrightin sekä Matti Karppasen lintumaalauksia ja -luonnoksia sekä Jussi Heikkilän, Reijo Hukkasen, Jaakko Niemelän, Jyrki Siukosen ja Antti Tantun nykytaideteoksia. Lintujen lisäksi kävijä kohtasi muitakin siivekkäitä: lepakoita, enkeleitä ja lentolaitteita. Näyttelyssä oli myös yksi mainioimmista tilateoksista, jonka olen nähnyt. Tekijänä oli hyperkineettiseksi itseään luonnehtinut valokuvaaja, sittemmin elokuvaohjaajana paremmin tunnettu Johanna Vuoksenmaa. Hämärässä huoneessa leijaili lukuisia diojen avulla heijastettuja pieniä perhosia, joilla oli ihmisvartalo ja ilmeikkäät kasvot ja joita näyttelyssä kävijät saivat pyydystää haaveilla. Juju oli siinä, että olennot näkyivät kukin vain tietystä kulmasta. Niiden etsiminen ja pyydystäminen oli tosi hauskaa. Näyttelyluettelossa lentämisen teemaa valotetaan monesta kulmasta. Tarja Talvitie kertaa liian lähelle aurinkoa lentäneen Ikaroksen tarinan, mutta hän näkee mereen syöksyneen nuorukaisen kohtalon toisella tavalla kuin yleensä on tulkittu: Tarinalla on haluttu tähdentää, ettei tavallisen kuolevaisen pidä tavoitella taivaita, lentäminen on jumalien etuoikeus, ihmiselle voi vain käydä kehnosti. Suomalainen kansanviisaus ilmaisee asian yksitotisesti: joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa. Asian voi nähdä toisinkin. Miten olisi Ikaros, kerran lentämisen autuutta kokeiltuaan, pystynyt elämään arkista elämää muiden siivettömien parissa, maan kamaralla. Hänen elämänsä päättyi hetkellä, jolloin hän oli päässyt ekstaasin huipulle; todennäköisesti hän kuoli onnellisena. lokakuu 26, 2008 in Musiikki, Sunnuntaiklassikko | Tags: Jokela, Kassila, Kemppi, Komisario Palmu | 8 comments Jatkan viime sunnuntaina valitsemallani linjalla eli pysyttelen vanhojen kotimaisten elokuvien parissa. Mika Waltarin Komisario Palmu -dekkareista tehdyt elokuvasovitukset kuuluvat mielileffoihini. Kuinkahan monta kertaa olenkaan nähnyt ne elämäni aikana? Ensimmäisessä niistä, Matti Kassilan vuonna 1960 ohjaamassa elokuvassa Komisario Palmun erehdys, on yksi lempikohtauksistani/lauluistani. Palmu-diggarit tietävät jo, mistä puhun: ravintola Kämpiin sijoitetusta kohtauksesta, jossa Leo Jokela tulkitsee täydellisen hurmaavalla tavalla Usko Kempin säveltämän ja sanoittaman foxtrotin Silmät tummat kuin yö. Ja mikä ihaninta, juutuubiin lähetetyssä klipissä on mukana myös laulukohtausta seurannut poliisiherrojen reipas marssi takaisin poliisilaitokselle. Loistava pätkä! Sunnuntaiklassikkojen parissa ovat myös Hirlii, Kari ja Tuima. lokakuu 20, 2008 in Blogit, Maailmalla | Tags: kävijätilastot, ulkomaat | 2 comments Silmäilen silloin tällöin blogini kävijätilastoja ja jaksan joka kerta ihmetellä, mistä kaikkialta merkintöjäni käydään lukemassa — tai ainakin vilkuilemassa. Parin viime kuukauden aikana Viides rooli on saanut vieraita mm. Ranskasta, Brasiliasta, Japanista, Bulgariasta, Belgiasta, Tanskasta, Saksasta, Espanjasta ja Intiasta. Eniten vieraiden maiden kävijöitä on tullut Irlannista, Kanadasta (tervehdys, Marja-Leena!), Yhdysvalloista ja Ruotsista. Uusi tuttavuus listalla on Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Tiedän, että osa kävijöistä on blogiini vahingossa osuneita natiiveja, mutta suurin osa on muualle pysyvästi muuttaneita tai väliaikaisesti ulkomaille työkomennuksen saaneita suomalaisia, näin uskon. Tämä tervehdys on teille kaikille: Hello! Haloo! Moro! Diga! Pronto! Hallo! Oho! Olá! Allô! Hallå! Hallo! Ahoj! Halló! привет! Tere! Näin —> kaukaisia vieraita <— en ole vielä saanut, mutta lienee aiheellista ryhtyä miettimään sopivaa tervehdystä heillekin. Eihän sitä koskaan tiedä, kuka tulee käymään, vanhaa kahvimainosta lainataksesi. lokakuu 19, 2008 in Musiikki, Sunnuntaiklassikko | Tags: Kaunis Veera, Kipparikvartetti, Kummeli | 10 comments Tänään hyppään sunnuntaiklassikon siivin lapsuuteni päiviin ja tarjoan lukijoille kaksi elämääni ilostuttanutta laulua. Kuten blogini Taivaannapa-sivulla kerron, yksi lapsuuteni ihanteista oli Toivo Teräsvuori, Hannes Häyrisen näyttelemä reportteri Matti Kassilan ohjaamassa elokuvassa Radio tekee murron. Ihastuin jo lapsena vanhojen kotimaisten elokuvien leppoisaan ja naiivin hyväntahtoiseen maailmaan. Sieltä löytyy myös tämänkertainen musiikillinen ilopilleri, Kipparikvartetin esittämä —> Kaunis Veera. Tämä juutuubista onkimani versio ei ole se, joka soi samannimisessä elokuvassa, vaan myöhemmin studiossa tehty ja mielestäni superhuima sovitus. Putoan joka kerta, kun Auvo Nuotio laulaa: kaihoa, kaihoa, kaihoa! Ja voi varjele, miten komeasti Käyhkön basso kumahtelee! Iso osa —> Kipparikvarterin lumosta pohjautui siihen, että laulajat todella tulkitsivat laulut, eläytyivät sanoituksiin ja tekivät niistä tarinoita. Luulen, että syy siihen, miksi pidän usein enemmän näyttelijöiden kuin ammattilaulajien versioista, piilee juuri tässä: tulkinnan tasossa. Laulajien tekninen taituruus ei kiehdo minua, pidän enemmän rosoisuudesta ja tietynlaisesta karheudesta. Olennaista on, että laulussa kerrottu tarina elää. Lapsuuteni suosikkeihin kuului myös Kipparikvartetin tulkitsema lastenlaulu Putte-Possun nimipäivä. Tällä kertaa tarjoan sen Kummelin esittämänä. Kyllä tässäkin versiossa tulkinta merimiespaitoja myöten on jokseenkin kohdallaan. ;-) Sunnuntaiklassikkoja esittelevät muun muassa Lepis, Tuima ja Itkupilli. |